Sanna

Koko tähänastisen työurani ajan olen työskennellyt asiakaspalvelutehtävissä, jotka ovat vaatineet läsnäoloa paikan päällä. Opiskeluideni aikana siirryttiin etäopiskeluun pandemian takia, ja silloin totesin etätyöskentelyn olevan minun juttuni. Smoothlylla sain mahdollisuuden tähän kaikkeen – ja kuitenkin myös työyhteisön, jota kaipaan ympärilleni. Smoothly Network tarjoaa etätyöskentelyn ja kollegat samassa paketissa!

Työpäiväni Smoothlylla ovat vaihtelevia ja monipuolisia – kahta samanlaista päivää ei ole, mikä onkin tämän jutun juju! Päivän aikana kirjoitan blogeja, uutiskirjeitä, teen somepostauksia tai olen palavereissa asiakkaiden kanssa. Yleensä aloitan päiväni kuntosalilla ja kiireettömällä aamiaisella. Lounastauolla saatan katsoa jakson lempisarjaani tai käydä koiran kanssa happihyppelyllä ulkona. Välillä työskentelen iltapainotteisesti, jos päivällä on paljon muuta ohjelmaa. Olen täysin rakastunut tämäntyyppisen työskentelytavan tarjoamaan vapauteen. En muista olleeni koskaan niin onnellinen ja stressitön työn takia, kuin mitä Smoothlylla olen. Minulle sopii, ettei ole erikseen työ- ja vapaa-aikaa, vaan nämä nivoutuvat tietyllä tapaa yhteen. Osaltaan työ tuntuu myös harrastukselta, jolloin uuden oppimisen halu on todella korkea!

Smoothlylla olen oppinut erilaisista asiakkuuksista ja liiketoimintamalleista todella paljon. Lisäksi ajantasaiset koulutukset innostavat ylläpitämään omaa ammattitaitoa ihan eri tavalla kuin ennen. Oli siis onnenpotku päästä Smoothlyn työympäristöön mukaan, jo ihan oman urapolun kehittymisen kannalta!